Ajankohtaista

Vakka-Rasti ry:n sääntömääräinen VAALIKOKOUS pidetään torstaina 3.12.2015 klo 19.00 Lounaisrannikon Osuuspankin kokoustiloissa, Koulukatu 1, 2. krs. Uusikaupunki.
Vakka-Rastin hallitus on osanottomaksujen huomattavan kallistumisen takia joutunut marraskuussa tekemään ennakkopäätöksen jo vuoden 2016 rastiviikkojen osalle ja nimenomaan aikuisten osanottomaksuihin.
Varsinais-Suomen Suunnistus ry järjestää alueen vuosikokouksen yhteydessä täydennyskoulutusta ratamestareille. Tilaisuus on Laitilassa keskiviikkona 25.11.
Suunnistuksen kisoihin ilmoittautuneiden, mutta niistä poisjääneiden, tulee oma-aloitteisesti maksaa osanottomaksut takaisin seuralle. Muutamat urheilijat ovat tämän jo hoitaneetkin!
Kaikenikäisten vakkarastilaisten kuntopiiri maanantaisin klo 18.00 - 19.00 Saarniston koulussa, os. Santtiontie 17, U:ki.
Illat pimenevät - otsalamput kirkastuvat. Syyskuussa alkavat yörastit kuntoilijoille ja kilpailijoille.
Syyskuussa on tarjolla useita eri tason sprinttisuunnistuksia sekä omassa maakunnassamme että vähän kauempanakin. Löytyisikö VaRa:sta jo osallistumisen intoa?
RSS ATOM