Vakka-Rasti luopuu tämän vuoden kisajärjestelystä

1.4.2020

Kilpailunjohtaja-Matti (kuva viime kesän SM-rasteilta).
Kilpailunjohtaja-Matti (kuva viime kesän SM-rasteilta).
Lokalahden taivas värittyi pahaenteisen punaiseksi järjestelytoimikunnan kokousillan (2.2.2020) yhteydessä.
Lokalahden taivas värittyi pahaenteisen punaiseksi järjestelytoimikunnan kokousillan (2.2.2020) yhteydessä.

Vakka-Rastilla oli tämän vuoden järjestelytehtävänä Varsinais-Suomen avoimen keskimatkan mestaruuskilpailun pitäminen 16.5. Lokalahdella. Koronaepidemian vuoksi seura luopuu järjestämisestä.

VaRa-hallitus päätti luopumisesta 21.3. pidetyssä sähköpostikokouksessa. Jo tuolloin, silloisen käsityksen mukaan, arvioitiin suuren osan kisaorganisoijista ja mahdollisesti kilpailijoistakin kuuluvan niin sanottuun riskiryhmään.

Sittemmin viranomaisten, muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) edustajien, äänenpainot ovat tiukentuneet. Myös hallituksen linjaukset ovat tuoneet uusia rajoituksia. Lisäksi Suomen Suunnistusliiton viestit ovat olleet ohjenuorana.

SSL:n Petteri Palmi (tapahtumapäällikkö, kilpailut) on vahvistanut peruutuksen ja viestissään harmitellut tilannetta. Petterin tervehdyksenä kuitenkin: "Tsemppiä kaikille!"

Pandemian keskellä, virusten myllerryksessä, peruutus on 1.4. (ei aprillia) merkitty myös vuoden kilpailukalenteri Irmaan.

Vakka-Rasti tulee hakemaan avoimen Am-keskimatkan järjestämistä vuonna 2021. Silloin seura saisi hyödynnettyä kilpailua varten tehtyä uutta Muntilan suunnistuskarttaa ja jo lähes valmiita ratasuunnitelmia.

Kisan organisaation päävastaavina jatkavat kilpailunjohtaja Matti Salonen, ratamestari Antti Karru apunaan Sami Karru (lasten radat) ja valvoja Vesa Heikkilä, MS-52.

Veijo V.