Am-keskimatka on avoin kilpailu ja myös rankikisa

29.4.2017

Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy 8.5. maanantaina.
Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy 8.5. maanantaina.
Keskuksen maanomistaja Ilkka ja kilpailunjohtaja Matti.
Keskuksen maanomistaja Ilkka ja kilpailunjohtaja Matti.
VaRa:n kartantekijä Pekka ja ratamestari Koki.
VaRa:n kartantekijä Pekka ja ratamestari Koki.

Vakka-Rastin järjestämä Varsinais-Suomen Am-keskimatka on avoin kilpailu. Sitä ei ole Suunnistusliitolta haettu "kansallinen" -nimikkeellä. Rankipisteet kuitenkin ovat jaossa, kuten Am-kisoissa nykyisin muutenkin.

Merkintä avoimesta kilpailusta puuttuu Suunnistusliiton ylläpitämästä kilpailujen Irma-listauksesta. VaRa:n julkaisemassa kilpailukutsussa tieto kuitenkin on (ja se on 2.5. lisätty myös Irmaan; toim.huom.).

Näin muiden alueiden suunnistajat voivat huoletta tulla mukaan, sillä laajalla osanotolla nostetaan pisteytystä rankijärjestelmässä. Varsinais-Suomen Am-mitaleista muiden piirien kilpailijat eivät tietysti voi kamppailla.

Kilpailun ratamestari Koitto Verha on maaliskuussa osallistunut Piikkiössä järjestettyyn "Lasten ja nuorten ratojen laatiminen" -koulutukseen, joten hyviä ratoja on tältäkin osin varmasti luvassa Kalannin Kahloisissa.

Huhtikuun aikana kilpailuun ehti ilmoittautua noin 50 suunnistajaa. VaRa:n omista nuorista ovat jo varmuudella mukana D16-sarjan Matilda Kauha sekä D14-sarjalaiset Julia Suopajärvi ja Peppi Vuorela.

Ilmoittautuminen päättyy maanantaina 8.5. klo 24. Viimeisten jälki-ilmoittautumisten tulee olla perillä keskiviikkona 10.5. klo 24 mennessä. Kisaan odotetaan mukaan useita satoja suunnistajia.

- Näin paljon ihmisiä ei ole tainnut koskaan ennen olla Kalannin Kahloisten pienessä kylässä, totesi valmistelujen keskellä keskuspaikan maanomistaja Ilkka Taskinen.

Tuleva Am-keskimatkan kilpailu on myös Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlasuunnistus.

Veijo Viitanen