Ratamestarin lausunto

Tervetuloa Varsinais-Suomen AM-keskimatkan kilpailuun uudelle kartalle Lokalahden Nopperlan kartanolle. Kisamaasto koostuu Vuorelanmäen ja Puotilanvuoren alueista. Alueella on suunnistettu viimeksi 1990-luvulla.

Maasto on vaihtelevaa. Tarjolla on pienipiirteisiä alueita, vauhdikasta avokalliopohjaa ja hyväkulkuista kuusi- ja mäntymetsää sekä pieniä ja suurempiakin soita. Alueella on tehty vaihtelevasti metsänhoitotöitä. Toisinaan kivikot, risukot, myrskyn  kaatamat puut ja sateiden ansiosta erittäin rehevä aluskasvillisuus voivat hidastaa menoa. Maastossa löytyy jonkin verran karttaan merkitsemättömiä eläinten polkuja kulkua helpottamaan. Näkyvyys on pääosin hyvä. Korkeuserot ovat kohtalaisia, suuria kampajyrkänteitäkin kartalta löytyy. Kisasivujen maastokuvat antavat maistiaisia tarjolla olevasta maastosta.

Radat ovat keskimatkalle luonteenomaisesti runsasrastisia. Lyhyillä radoilla on tarjolla selkeämpiä alueita melko hyvällä näkyvyydellä ja kulkukelpoisuudella. Pääsarjoissa ja muilla pidemmillä radoilla löytyy enemmän rytmitystä, ja ne käyvät peitteisemmissä maastonosissa. Näissä tarkka rastinotto ja reitinvalinnat korostuvat.

Junioriradat H/D12 ja H/D14 tukeutuvat paikoitellen keltaisella merkittyihin ajouriin. Nämä urat voivat olla heinikkoisia ja erottua maastossa vaihtelevasti. Havaitsemisen helpottamiseksi uran epäselvimmät kohdat on merkitty maastoon kreppipaperein.

Onnistuneita suorituksia!

Antti Karru,
Ratamestari