Uutiset

Tilatut seura-asut ovat saapuneet
26.7.2016
Keväällä tilatut Vakka-Rastin seura-asut ovat saapuneet tuotteiden valmistajalta! Uudet varusteet tulevat nimetyissä pusseissa jakeluun mm. VaRa-kuntorasteille. Tuotteen mukana on pankkisiirto…

Enni MM-hopealle Sveitsissä
19.7.2016
Uudenkaupungin Enni Jalava suunnisti ensimmäistä kertaa Suomen maajoukkueessa nuorten MM-kisoissa Sveitsissä. Hyvin sujunut viikko toi lopulta loistavana sinettinä viestien MM-hopeamitalin. Siitä on…

Kuntorastit jatkuvat 19.7. Kalannissa
13.7.2016
Kuntorastien pieni kesätauko alkaa olla pidettynä ja kausi jatkuu tutulla tiistai-rytmillä (19.7.) Kalannissa. Kevätkaudelta saatiin summattua hienosti 1220 suoritusta. Isojen rastiviikkojen ja pienen…

Valtsun synttärirastit Yliskalliolla
28.6.2016
Vakka-Rastin perustajajäsen ja seuran kunniajäsen Valter Hirvonen apulaisineen tarjosi upeat 95-v. synttärirastit (28.6.) Pyhärannan Yliskalliolla. Pienen juhlahetken jälkeen päästiin suunnistamaan.…

Kukkorasteilla keskimatkaa ja Perttelissä pitkää
27.6.2016
Laitilan kansallinen Kukkosuunnistus kilpailtiin torstaina (23.6.) keskimatkoilla. Perttelissä suunnistettiin pyhänä (26.6.) Varsinais-Suomen erikoispitkät. Jyskeen Kukkorasteilu oli maastonsa…

Kurainen elämysmatka Lappee-Jukolaan
20.6.2016
Olosuhteet eivät lannistaneet Vakka-Rastin suunnistajia Lappee-Jukolassa. Kaksi Venlojen joukkuetta ja yksi miesten Jukolan joukkue juoksi hyväksytysti maaliin viikonloppuna Lappeenrannassa.…

VaRa-joukkueet valmiina - Jukola lähestyy
18.6.2016
Vakka-Rastin joukkueet Venlojen viestiin ja Jukolaan on nimetty saatujen ilmoittautumisten perusteella. Alla lisäksi aikaisemmin julkaistua ohjeistoa matkaan lähtijöille. Miesten joukkue 68. Jukolan…

Vaativat SM-rastit Janakkalassa ja Anttolassa
7.6.2016
Vuoden ensimmäiset kesärastien SM-suunnistukset olivat vaativia koitoksia. Sunnuntaina (5.6.) suunnistettiin keskimatkat Anttolassa ja Janakkalassa. Vakkarastilaisten edustus keskittyi kakkosryhmään…
Neljän Am-mitalin viikonloppu Pöytyällä
31.5.2016
Vakkarastilaiset ylsivät neljään mitaliin Varsinais-Suomen mestaruussuunnistuksissa Pöytyällä. Lauantaina (28.5.) suunnistettiin Am-pitkä matka ja pyhänä (29.5.) Am-viestit. Am-pitkälle matkalle…
Erilaista kunto-terveysliikuntaa
19.5.2016
Toukokuussa on rastilaisille tarjottu erilaista kunto-terveysliikuntaa. Viikoittaisten kuntorastien lisäksi on ollut mahdollisuus tutustua tarkkuussuunnistukseen ja osallistua äitienpäivän…

Kolme Am-kilpailua jo toukokuussa
18.5.2016
Vakka-Rasti saavutti neljä hopeaa Varsinais-Suomen keskimatkan mestaruuskisoista Kemiöstä. Muuten kalenteri on poikkeuksellinen - jo toukokuussa suunnistetaan myös Am-pitkä matka ja Am-viestit !…

Tarkkuussuunnistuksen esittelyä ti 17.5. kuntorasteilla
17.5.2016
Tarkkuussuunnistuksen esittelyä VaRa-kuntorastien yhteydessä Mörnen maastoissa ti 17.5. klo 17-18.30. Molemmat tapahtumat kuuluvat Uudenkaupungin kunto-terveysliikunnan maksuttomiin tilaisuuksiin.…
Tarkkuussuunnistusta ensi kertaa U:gissa
14.5.2016
Tiistain (17.5.) kuntorastien yhteydessä on ensi kertaa mahdollisuus tutustua tarkkuussuunnistukseen Uudessakaupungissa. Radan voi kiertää joko ennen tai jälkeen kuntorastien suorituksen, myös…

Mörnen uusi kartta 17.5. kuntorasteilla ja historian havinaa
11.5.2016
Vakka-Rastin seuraavilla kuntorasteilla (17.5.) saadaan laajempaan käyttöön uusi Mörnen kartta. Nykyisen virastotalon maisemissa voi aidosti tuntea paitsi kevään, myös historian, lehtien havinaa!…

Äitienpäivän 8.5. valokuvasuunnistus Pakkahuoneentorilta
8.5.2016
Vakka-Rasti järjestää 38. kerran Äitienpäivän valokuvasuunnistuksen 8.5. sunnuntaina. Lähdöt ovat Pakkahuoneentorilta klo 10-12 välisenä aikana. Osallistumisen kortit tulee palauttaa klo 14 mennessä.…
Rasti-Muistio 2016 on ilmestynyt ja kevät vehreäksi
7.5.2016
Vakka-Rastin kausiohjelma Rasti-Muistio on taas ilmestynyt. Tietysti juuri hetkellä, jolloin kevät herää vehreyteen. Julkaisu on jakelussa seuramme kuntorasteilla, muissa tapahtumissa,…

Hippo-suunnistus
3.5.2016
perinteinen hippo-suunnistus järjestetään taas helatorstaina Sorvakon urheilukentän maastossa. Paikalla Hanna-hippo ja suunnistajille luvassa pieni osallistumispalkinto+ mehua ja keksejä! Lähdöt…
Särkänniemi-suunnistus 2016
1.5.2016
Taas on aika lähteä suunnistamaan särkänniemeen! Kilpailukutsu löytyy täältä Särkänniemi-suunnistuksesta löytyy myös saattajasarjat pienemmille suunnistajille! Vakka-Rasti järjestää taas bussikyydin…
Avoin Vakka-sprintti 25.4. Mynämäen U-keskus
25.4.2016
Avoin Vakka-sprintti suunnistetaan MS-52:n Mynä-Rastien yhteydessä maanantaina 25.4. Lähdöt klo 17 - 18.30. Vakka-sprintissä sarjat määräytyvät muiden kuntosuunnistusten tapaan matkojen mukaan.…
