Kukkosuunnistus ja rastiviikkoja
18.7.2021
VaRa-kilpasuunnistajat ovat osallistuneet sekä kansalliseen Kukkosuunnistukseen että kansainvälisille rastiviikoille. Eikä ilman voittoja ole jääty! Kukkosuunnistuksessa (16.7.) Laitilan Leinmäellä…
18.7.2021
VaRa-kilpasuunnistajat ovat osallistuneet sekä kansalliseen Kukkosuunnistukseen että kansainvälisille rastiviikoille. Eikä ilman voittoja ole jääty! Kukkosuunnistuksessa (16.7.) Laitilan Leinmäellä…

12.7.2021
Torstaina 22.7. klo 18 on Vakka-Rastin järjestämien am-keskimatkan kilpailun ratojen koejuoksu. Ratoja on 13 kpl, joten sen verran koejuoksijoita olisi hyvä saada paikalle. Nyt on hyvä tilaisuus…
25.6.2021
Vakka-Rastin kuntorastien makupalana on yli kahden vuosikymmenen ajan ollut kaksi erityistapahtumaa: Valtsun Virsta ja Erkin Maili. Mailin kiri päättyi kolme vuotta sitten ja Lokalahdella (29.6.)…

23.6.2021
Edesmenneen kunniajäsenen Valter Hirvosen ideoima pikamatkan kuntosuunnistus Lokalahden Jäppilänvuoren kartalla. Muutama päivä ennen tapahtumaa (27.6) tulee 100 vuotta Valterin syntymästä. Sen…
7.6.2021
Vuoden 2021 kesärastien ensimmäiset Suomen mestaruudet ratkottiin sunnuntaina (6.6.) Naantalin Merimaskussa. Saatiin taas hieno varmistus: ei tullut SM-mitalitonta VaRa-vuotta! Maija Verha suunnisti…

20.5.2021
Haluatko lähteä Vakka-Rastin joukkueeseen Jukolan viestiin Rovaniemelle? Napapiiri-Jukola järjestetään Rovaniemellä 21.-22.8.2021 Tule mukaan Vakka-Rastin joukkueeseen. Tulostavoitteita ei ole,…
4.2.2021
Koronan takia ei sisäliikuntaa eikä salivuoroja. Ilmoittelemme kun pääsemme taas saliin.
20.12.2020
Vakka-Rastin joulujuhla on pidetty vuodesta 1972 alkaen. Alussa tilaisuus oli sääntömääräisen vaalikokouksen jatkona, sittemmin erillisenä juhlana. Muistoja vuosikymmeniltä on kertynyt paljon. "Seuran…

1.12.2020
Vallitsevan koronatilanteen vuoksi emme pidä tänä jouluna perinteistä Vakka-Rastin joulujuhlaa ja palkintotilaisuutta. Yritämme järjestää korvaavan tilaisuuden keväällä 2021 ennen suunnistuskauden…
21.11.2020
Seuramme sääntömääräinen vaalikokous (19.11.) vahvisti uuden vuoden toimintasuunnitelman ja teki henkilövalintoja. Suuri kysymys vain on, että mitä uusi rastikausi tuokaan tullessaan ? Puheenjohtajana…

26.10.2020
VaRa osallistui Halikko-viestiin, joka suunnistettiin 32. kerran (24.10.). Seuran sijoituksena Salon Salakallioilla 73. tila kaikkiaan 96 startanneen joukkueen 15-osuuksisessa viestissä. VaRan…
18.10.2020
Kauden viimeiset SM-rastit haettiin Oriveden Kuteman-Pukalan korpimaastoista lauantaina (17.10.). Erikoispitkiltä matkoilta tuli kaksi palkintoa Kalantiin. Vakka-Rastin Maija Verha suunnisti…

29.9.2020
Muistathan että tulet kuntoilemaan vain täysin terveenä. Noudatamme toiminnassamme koronavirukseen liittyviä terveys- ja turvallisuusohjeita. klo 19-20.Kuntopiiri, jossa tehdään lihaskuntoliikkeitä…
28.9.2020
Vuoden toiseksi viimeinen SM-suunnistus kilpailtiin Liperin Pärnävaaralla (26.9.). Pääosin vaikeita olivat supat ja rinnerastit, ainakin lounaisen Suomen tasamaihin tottuneille. Vakka-Rastin…

20.9.2020
Vakka-Rasti saavutti viestisuunnistuksen D70-sarjan SM-pronssin Pöytyän Yläneeltä (20.9.). Edellisenä päivänä (19.9.) suunnistettiin SM-sprintit Salossa hiukan vaatimattomammin VaRa-sijoituksin.…

13.9.2020
Maaria Ritasalo ja Timo Helin saavuttivat plakettipalkinnon suunnistuksen Suomen mestaruuskilpailun pitkiltä matkoilta Siikaisissa (13.9.). D70-sarjaan osallistui 24 suunnistajaa ja sarja juostiin…

6.9.2020
Rastilaiset saavuttivat kuusi Varsinais-Suomen yösuunnistuksen mestaruuskilpailun mitalia perjantaina (4.9.) Rauman Kodisjoella. Rasti-Lukon järjestämä yökilpailu oli paitsi avoin suunnistus, myös…

3.9.2020
Raimo Reunanen ja Raili Vienola kutsuttiin Vakka-Rastin kunniajäseniksi vuosikokouksessa (2.9.). Aikaisemmin seuran korkeinta palkitsemisen muotoa on käytetty vain kahden rastilaisen kohdalla.…

30.8.2020
Maija Verha suunnisti D70-sarjan SM-hopealle keskimatkojen kilpailussa Jyväskylässä sunnuntaina (30.8.). Vakkarastilainen jäi kahdeksan rastin radalla kärjestä minuutin ja 22 sekuntia. Maijan hopea…

23.8.2020
VaRa saavutti neljä Varsinais-Suomen mestaruusmitalia viikonloppuna Säkylässä. Huovinrinteeltä tuli kaksi palkintoa pitkiltä matkoilta (22.8.) ja myös kaksi arvokasta mitalia viesteistä (23.8.).…
