Vakka-Rasti Kotka-Jukolassa – kohti ääretöntä kuravelliä ja sen yli

”En halua koskea mihinkään märkään ja kylmään enää ikinä”, mietin jukola-reissun pyykkejä kuivumaan ripustaessani. Viikonloppu Kotka-Kymin lentokentän maastossa tarjosi Vakka-Rastin retkueelle tiivistä tunnelmaa: tuulisuojassa hytinää toinen toistaan tsempaten, sinnikkäitä suunnistuskilometrejä metsässä ja jälleen yhden ikimuistoisen Jukolan. ”Märkä” oli myös suosituin adjektiivi kuvaamaan koko kokemusta. Tosin rastivoutimme Timo Penttilä viidenkymmenen Jukolan kokemuksellaan totesi kuivasti Kotkan jäävän vasta pronssille kuraisuudessaan. ("1.Kytäjä 2. Lappeenranta")

Vakka-Rastilta lähti Kotkaan kaksi Venlojen joukkuetta ja kolme Jukola-joukkuetta. Mukana oli erittäin kokeneita konkareita, tuttu seitsemän veljeksen joukkue, muutaman kerran käyneitä suunnistajia ja rohkeat ensikertalaiset Eino ja Elina. Suurin osa meistä saapui paikalle seurabussilla, jonka perille pääsy oli teiden ruuhkautumisen takia vähän turhankin jännää. Venlojen starttaajat Cisse ja Riitta ehtivät kuitenkin lähtöviivalle ajoissa. Kaikki joukkueet eivät olleet yhtä onnekkaita ja normaalista poiketen järjestäjä sallikin juoksujärjestysten muuttamisen ihan viime tipassa. Venloja myös päästettiin lähtemään metsään 14:30 saakka, koska kisapaikalle pääseminen ei ollut ihan yksinkertaista.

 Sateen takia näyttöjen, maaliviitoituksen ja yleisörastin tuntumassa oli koko viikonlopun rauhallista, ja sitäkin enemmän kun Venlojen lähtölaskennan jo alettua näytöt ja kaiuttimet pimenivät kokonaan. Luulimme tuulisuojassa ensin että kyse oli vain Ylen lähetyksen ongelmista, vasta myöhemmin selvisi kyseessä olleen laajemman sähkökatkoksen. Venlojen lähtömerkiksi soivan höyrypillin soidessa ei ensin ymmärretty lähteä, mutta pian naiset pääsivät metsään ja kisa oli käynnissä. Vakka-Rastin molemmat Venlojen joukkueet tekivät hyväksytyn suorituksen ja matkan varrelle mahtui monia onnistumisen hetkiä. Ykkösjoukkue tuli maaliin reilut kolmekymmentä sijoitusta lähtönumeroa paremmalla tuloksella. Kakkosjoukkueen ankkurina allekirjoittanut suunnisti suuremmitta pummeitta melko suoraan rastilta rastille, mutta itseä jäi jälkikäteen kaivelemaan, olisiko pitänyt olla vähän vähemmän varovainen ja rientää ripeämmin.

Yksi omalaatuinen piirre oli hämäryys, illalla yhteislähdössä lähteneillä Venloilla oli metsän peitossa yllättävän vähän valoa.  Lauantaina sade ei tuntunut metsässä juurikaan, mutta maaliin päästyä tuli nopeasti kylmä. Saunaan pääsy oli tervetullutta, vaikka erityisesti illalla ennen Jukolan viestin starttia satoi niin kovaa, ettei suihkua suunnilleen tarvinnut laittaa päälle ollenkaan. Kotka-Jukolassa oli tarjolla myös hyvin valmisteltu uimalampi, joka jäi jäätelökioskin tavoin hyvin vähälle käytölle.

Jukolan pitkä yö oli Vakka-Rastillekin pitkä ja jännittävä. Jo Venloissa oli väliaikatietojen saapumisessa puutteita, mutta Vakka-Rastin ykkösjoukkueen starttaajalta Samilta ei tullut väliaikatietoja ollenkaan. Onneksi kakkososuuden juoksija Timo kuitenkin uskalsi lähteä oikeaan aikaan vaihtopuomille, koska Sami suoritti osuutensa erinomaisesti saapuen ennen kello yhtä vaihtoon. Seuraavaksi jännättiin kolmosjoukkueen Antin matkaa, jossa kesti odotettua kauemmin. Sisukkaasti hän taisteli osuutensa läpi haasteista huolimatta. Yöllä oli kylmä ja saunalla oli taas käyttöä.

Koko porukka jakaa kiitoksia Pentti Karrulle, joka valvoi koko yön tuulisuojalla ja kävi välillä Sirjan kanssa kannustamassa maaliin saapuvia juoksijoita. Joukkueteltalla ja reissussa vallinnutta lämmintä tunnelmaa kiittelivät muutkin, vaikka Timo H:n sanoihin varmasti moni liittyy:” Tämän vuoden Jukola ei jäänyt ainakaan itselle top ten listalle. Kura, kivikkoisuus ja tietenkin keli veivät hiukan hohtoa. ” Toisaalta, kokemus se on kurjakin kokemus. Cissen sanoin: "Kuvailisin Kotka Jukolaa yhdellä sanalla: Ikimuistoinen. Siitä riittää muisteltavaa vuosiksi: keli, sähkökatko, höyrypilli jonka soidessa Venlat ei ymmärtäneet lähteä, löydetty ammus.." 

Tuulisuojan sijainti ja kilpailukeskus koettiin yhdessä toimivammaksi kuin viime vuonna. Ei joutunut kiertämään lähtöaluetta eikä kiipeämään pölyistä mäkeä, vaan tuulisuoja-alue oli teltta-alueiden ja lähtöpaikan välissä. Joukkueteltan rytmiä ja tunnelmaa on vaikea selittää sellaiselle, joka sitä ei ole kokenut. Metsään lähtijät kiinnittelevät numeroita, avaavat eväsbanaania, seuraavat väliaikatietoja, pohtivat milloin lähteä vaihtoon. Tulijoita onnitellaan suorituksesta, kysellään tunnelmia, autetaan lämmintä päälle ja tarjotaan välipalaa. Kukin käy nukkumassa ja syömässä omaan tahtiin, maaliintulijoita mennään välillä vastaan. Ihmiset, jotka on tavannut ehkä viimeksi edellisessä Jukolassa, kannustavat toisia ihan yhtä lailla kun perheinäkin saapuneet osallistujat. 

Sade loppui lopulta aamuyöstä ja kärjen osalta tilanne oli ankkuriosuuden viimeisille rastiväleille  jännittävä. Ensikertalainen Eino pääsi nelososuudelle ja vilahti Ylen lähetyksessäkin omaa vaihtoa odottaessa. Eino kertoi vaihtoa odottaessaan jutelleensa mukavan miehen kanssa, joka kertoili hajonneista ja ylipäätään Jukolasta. ”Hetken kuluttua Mikko Raula tulikin jo vaihtoon ja kertoi kompassisuunnan tärkeydestä sekä kehotti nauttimaan matkasta. Hölkkäillessäni k-pisteelle minulla oli suuri hymy kasvoillani, en ole hetkeen ollut niin innoissani metsään lähdöstä.” Eino teki komean Jukola-debyytin ja toi viestin vaihtoon Pasi Nurmelle sopivan reilusti ennen uusintalähtöä.

Yön kääntyessä aamuun alettiin valmistautua uusintalähtöön, jossa lähtevät metsään kaikki ne osuudet joiden viesti ei vielä ole tullut vaihtoon. Lopuksi ajat lasketaan yhteen. Ensikertalainen Elina ja kokeneemmat Pekka ja Joona ehtivät lähteä vaihtopuomilta, joten yhteislähtöön kokoontuivat Lauri, Timo T, Roope, Sauli, Elias ja Leevi. Vaikka sää oli poutainen, niin maasto oli paikoin erittäin kivikkoinen ja rapa roiskui. ”Se ei menoa haitannut”, totesi Leevi, jonka ankkuriosuutta muut veljekset kiittelivät kuorossa. 

Jännittävät käänteet eivät loppuneet Jukolan yöhön ja sateeseen. Timo T sai metsässä "apua" kanssasuunnistajalta: "Aina ei kaverin apu ole paras apu. Etsittiin rastia toisen suunnistajan kanssa, kun paikalle tuli kolmas suunnistaja kyselemään missä ollaan. Hän haki jotain ihan toista rastia. Mutta sanoi nähneensä juuri tuon 43 rastin just ja lähti näyttämään meille tietä että pääsis sillai ite takas kartalle.. Livelox näyttää että opasti meitä melkein 180 astetta väärään suuntaan." Lopulta Timokin pääsi maaliin komean tuuletuksen ja hyväksytyn osuussuorituksen kera.

 Pääsipä joukkueemme (nimettömästi) iltapäivälehtiinkin, kun telttoja purkaessa löytyi maapenkasta kranaatti! 

Paluumatkalla bussissa ajatukset kääntyivät jo seuraavaan vuoteen ja Vuokatti-Jukolaan. ”Jyrkkää on mutta pakko päästä lähtemään!” Ja ”Upea maasto, ehdottomasti kannattaa lähteä!”. Suuret korkeuserot ja pitkä matka kisapaikalle vähän jännittävät, mutta kyllä tämän porukan kanssa on hienoa joka kerta! 

Sinikka Pietilä