Erkki Luntamon muistorahat nuorten hyväksi

21.4.2015

Koko sivun juttu Länsi-Suomessa Erkin juhlakisan edellä ja ...
Koko sivun juttu Länsi-Suomessa Erkin juhlakisan edellä ja ...
... viimeiseksi jäänyt kuva hyväntuulisesta maailmanmestarista Kalannissa.
... viimeiseksi jäänyt kuva hyväntuulisesta maailmanmestarista Kalannissa.
Kullanvuoren metsissä Kalannissa jatkuu yksi perinne: Erkin Maili.
Kullanvuoren metsissä Kalannissa jatkuu yksi perinne: Erkin Maili.

Viime toukokuussa edesmenneen Erkki Luntamon muistolle lukuisat yksityiset ja yhteisöt osoittivat huomionosoituksia, jotka omaisten toivomuksesta ohjautuivat Erkille rakkaalle suunnistusseuralle. Vakka-Rastin hallitus on päättänyt käyttää varoja nuorten suunnistajien hyväksi.

Muistolahjoituksia Vakka-Rastin tilille tuli kaikkiaan noin 60 eri taholta. Seuran perustaja- ja kunniajäsenen muistoa kunnioittaneiden lahjoitusten yhteissumma oli 2.708 euroa, mikä oli mukana viime vuoden vahvistetussa tilinpäätöksessä.

VaRa:n hallitus on maaliskuussa päättänyt käyttää varoja omien nuorten kevätleiriin Pyhämaan Kammelassa. Edelleen päätettiin palkita 1-luokkaan kilpasuunnistuksessa yltävät alle 16-vuotiaat harjoittelustipendeillä v. 2015 alkaen. Lisäksi v. 2016 alkaen ohjataan leiritukea Paraisten kevätleirille osallistuville ja Saaristorasteilla kilpaileville alle 16-v. nuorille.

- Varojen käyttötarkoitus kuulostaa hyvältä. Juuri sellaiselta, minkä isäkin olisi halunnut sen olevan, sanoi poika Mikko Luntamo kaikkien omaisten puolesta.

Lisäksi jatketaan niin sanottua Erkin Mailin suunnistusta entisellä formaatilla. Seuraava kisa, tapahtuman 17. versio, on sprinttiradalla 25.8.2015 Kalannin Kullanvuoren maastossa. Eli juuri sillä seudulla. jossa Erkki viimeisen, muistorikkaan kerran esiintyi suunnistajien parissa juhlakilpailunsa yhteydessä.

Vakka-Rasti on saanut vastaanottaa viisi mapillista suunnistuskarttoja Erkin 80-vuotisen rastiuran varrelta. Arvokasta sijoituspaikkaa kartoille mietitään, toistaiseksi ne ovat seuran puheenjohtajan hallussa.

Kansallisena veteraanipäivänä (27.4.2015) Luntamon lapset luovuttavat Kalannin sotaveteraanien tuki- ja perinneyhdistykselle Erkin asepuvun säilytettäväksi Veteraanimuseon kokoelmissa. Lisäksi Uuteenkaupunkiin on perusteilla juhlavasti nimetty "Erkin puisto".

Veijo Viitanen