Am-keskimatka 2014 ja Jukolan viesti

2.1.2014

Jo nyt tammikuussa pitää suunnata katseet kohti arvokilpailujen rasteja.
Jo nyt tammikuussa pitää suunnata katseet kohti arvokilpailujen rasteja.

Vakka-Rasti järjestää Varsinais-Suomen aluemestaruuskilpailuna keskimatkan suunnistuksen sunnuntaina 18.5.2014. Kilpailun järjestelyt ovat vauhdissa, ja myös toinen alkukesän tärkeä tapahtuma Jukolan viesti on jo nyt ajankohtainen.

Am-keskimatkan kilpailun johtajana toimii Hanna Helin-Luotonen, ja ratamestarina sekä kartantekijänä on kovaa työtä tehnyt Pekka Raula.  Rastit valvoo Turun Metsänkävijöiden Teemu Nukki.

Suunnistus tulee samalla olemaan seuramme kunniajäsenelle Erkki Luntamolle omistettu juhlakilpailu.  Erkkihän on pari päivää sitten aloittanut uudessa H100-sarjassaan, vaikka virallinen merkkipäivä onkin vasta syksyllä.

Kilpailussa tulee olemaan noin 30 sarjaa.  Nuorimmat suunnistavat alle 12-vuotiaiden sarjoissa. Kisoihin tullee kuntoilijoille myös D/H C-sarjat. Alueella etsitään VaRa-kuntorasteja kisaa seuraavana tiistaina (20.5.).

Vakka-Rastin hallitus on kokouksessaan (4.12.) järjestelytoimikunnan esityksestä päättänyt, että Am-kisoihin voivat osallistua kaikki seuramme alle 20-vuotiaat kilpailijat.  Aikuiset keskittyvät silloin vain järjestelytehtäviin.

Luonnollisesti tulevan kilpailun maastot Kalannin Varhelan ja Hallun seudulla ovat harjoittelukiellossa niin sanotun Kullanvuoren kartan alueella. - Kisasivut VaRa-netissä avataan myöhemmin talvella.

Jukolan viesti 2014

VaRa-ilmoittautuminen vuoden 2014 Kuopio-Jukolaan on alkanut, myös seuramme nettisivuilla!  Tämä kannattaa huomioida jo nyt, sillä suurviestien ensimmäinen maksuporras on 28.1. mennessä ilmoittautuneille.

Jukolassa on uudistuksia, kun nuoret (nuorimmat v. 1999 syntyneitä) voivat juosta kaikilla osuuksilla, ilman aikaisempia osuusrajoituksia.  Ja Jukolassa pitkä yö on jo kakkososuudella.

VaRa-hallitus on alustavasti päättänyt ilmoittaa Jukolaan yhden seitsikon ja Venlojen viestiin kolme joukkuetta, mikäli 28.1. mennessä ilmoittautuneita tulee tarpeeksi!

Kuopio-Jukola Vehmersalmella on hyvä välitavoite vuoden 2015 viestiin lähes kotimaisemissa varsinaisessa Suomessa.  Louna-Jukola 2015 suunnistetaan näet Paimiossa.

Veijo V. / siht.-2013