Joulupukki suunnisti kauden päätösrastille
14.12.2015
VaRa-suunnistajat viettivät joulujuhlaa ja palkintotilaisuutta Erämiesten majassa Kalannissa (13.12.). Myös joulupukki suunnisti paikalle lähes 70 rastilaisen lisäksi. Palkintopöydältä siirtyi suunnistajille mitaleja, pokaaleja ja monenlaisia kiertopalkintoja sekä kannustuksia. Palkintoja jakoivat puheenjohtaja Timo Penttilä ja kunto-terveysliikuntaohjaaja Maaria Ritasalo. Yksi komeimmista pysteistä oli viiden vuoden kiertonsa päättänyt Valtsun malja, jonka kunniajäsen Valter Hirvosen nimikkotapahtumasta voitti Enni Jalava. Pisteissä Jaakko Raula oli kuitenkin ykkönen ja hän sai palkinnon omakseen. - Valtsun virstan kuntotapahtumassa on juostu jo 15 vuoden ajan ja toivottavasti tapahtuma saa jatkoa, sanoi 94-vuotias Valter Hirvonen pokaalia luovuttaessaan. Valtsulla oli mukavaa kannustuksen sanaa juhlan nuorimmalle osanottajalle. - Siitä se mestaruuksien ja mitalien kerääminen alkaa, huikkasi Valtsu, kun seuramestaruuskisojen nuorin osanottaja, vasta 6-vuotias Johanna Karru haki kultamitalinsa palkintopöydältä. Pj-Timo puolestaan kiitteli Valtsua harvinaisen kokonaisuuden luomisesta seuralle. Veteraani on näet koonnut VaRa-leikekirjaa perustamisvuodesta 1972 alkaen. Osa arvoteoksista oli esillä ja luettavissa juhlapaikalla. Palkintopöydän antia Ensimmäinen nuorten stipendi 1-luokan saavutuksesta Erkki Luntamon rahastosta: Julia Suopajärvi. Nuorten aktiivisuuspalkinnot: Elisa Pirilä ja Matias Karru. Riston malja: Sami Karru. Erityispalkinto: Rasmus Ruusuvuori. Lisäksi nuorten hyvistä luokkatuloksista "tossurahaa": Laura Piiroinen, Senni Hirvonen, Peppi Vuorela. Aikuisten SM-mitaleista kannustukset: SM-viestin hopeaa Kirsi Laine, Maaria Ritasalo (myös SM-plaketti) ja Maija Verha (myös keskimatkan SM-hopeaa). SM-pisteiden kiertopalkinto: Maija Verha. Am-pisteiden kiertopalkinto: Kirsi Laine. Pääsarjan kiertopalkinto: Mika Raitio. Erkin mailin vakka: Timo Helin. Seuran sprinttimestarit: Helena Koistinen ja Timo Helin. Oman väen ohjelmaa ja lämmintä tarjoilua Joulupukin vierailun ja pikkupakettien jaon lomassa nautittiin rastilaisten pienistä esityksistä. Kesän rastimuistojen kertauksissa riitti pöydissä puheensorinaa. Hauskaa on siis suunnistusreiteillä taas ollut! Vuoden ehkä erikoisimmasta kuntosuorituksesta kertoi lyhyesti Teijo Sirniö, joka hiihti 1550 km halki Suomen Virolahdelta Jäämerelle maalis-huhtikuussa. Eikä siinä vielä tarpeeksi - uusia hiihtovaelluksen tavoitteita on asetettu. Tarjoiluista paikalla vastasivat pääasiassa Päivi Miettinen ja Pirjo Nousiainen. Yhtenä kotitonttuna eväiden laitossa oli ahkeroinut Inkeri Penttilä. Monet arvonnan palkinnoista olivat myös kotijoukkojen taitavaa työtä. Lämpimät kiitokset ja Hyvän Joulun toivotukset.
Veijo Viitanen
|