Kurainen elämysmatka Lappee-Jukolaan
20.6.2016
Olosuhteet eivät lannistaneet Vakka-Rastin suunnistajia Lappee-Jukolassa. Kaksi Venlojen joukkuetta ja yksi miesten Jukolan joukkue juoksi hyväksytysti maaliin viikonloppuna Lappeenrannassa. Kuraisesta reissusta tuli aito elämysmatka. Ulkoiset olosuhteet muodostuivat haastaviksi, jos sellaista kulunutta sanaa enää viitsii käyttää. Jatkuva sade piiskasi Raipon kylän Laivavuoren rinteitä. Myrsky riepotti puita niin, että jopa tv-selostajatkin pohtivat kisan mahdollista keskeyttämistä - urheilijoiden turvallisuuteen liittyen. Suunnistusta ei keskeytetty ja veteraanit intoutuivat muistelemaan, että millaista olikaan esihistoriassa Jukolassa Kytäjän pelloilla vuonna 1981. Silloinkin velloi liejumeri ja lämpötila painui pakkasrajoille, autoja hinattiin parkkipelloilta ihan kuin nyt. Jokaisen sukupolven pitää päästä nämä nautinnot kokemaan. Venloilta urhoolliset esimerkit Olosuhteet eivät lannistaneet ainakaan vakkarastilaisia. Hyvän sykkeen suunnistamisille antoivat lauantaina jo Venlat kahdella joukkueella. Pahat rastit haetuttivat ja helpommilla alueilla nautiskeltiin, sateesta siis viis. Jukolan veljeksilläkin oli kovat paikat, erityisesti pitkillä ja pimeillä yöosuuksilla. Juoksua riitti, kun vielä jollain osuuksilla piti taivaltaa läpi kilpailukeskuksen. Olikohan se nyt niinkään hieno uudistus Jukolan historiassa? - Aamuviideltä lähdin metsään kylmästä puutunein jaloin. Verryttelyä en tehnyt, mitäpä sitä liejussa kahlaamaan ja itseään väsyttämään, sanoi VaRa-joukkueen nestori, jo 42. Jukolansa suunnistanut Rasti-Raimo Reunanen. Matkanjohtaja muuten - kiitos siitäkin panoksesta. Miehet olivat onnistuneesti edellä laskemastaan aikataulusta. Kaksi viimeisen osuuden veljestä jäi yhteislähtöön. Ankkuri-Antti pääsi oikeisiin leimaustalkoisiin, taisipa niitä rasteja olla noin 38 kappaletta hurjalla 17 kilometrin matkalla. Onnittelut sekä kiitokset kaikille muillekin reittien kiertäjille ja kannustajille! Veijo V.
Venlojen viesti, 28,9 km: 851) VaRa 2 (Pirjo Nousiainen, Kaarina Lindroth, Maisa Eskola, Riitta Hirvonen), 1021) VaRa 1 (Tiina Peltoniemi, Maaria Ritasalo, Heli Jalava, Tuulikki Karru) 6.30,29. Ilmoittautuneita joukkueita 1387. Jukolan viesti, 83,8 km: 1019) VaRa (Mikko Itäranta, Mikko Raula, Timo Penttilä, Raimo Reunanen, Roope Ruusuvuori, Riku Salminen, Antti Karru) 15.25,08. Ilmoittautuneita joukkueita 1407. Lisätiedot ja täydelliset tulokset kisasivuilla: www.jukola.com/2016
|