Nenänvalkaisua Laitilan Leinmäellä

6.11.2016

Edessä 15 kilsaa: Aarno, Jarmo, Pirjo ja Riku.
Edessä 15 kilsaa: Aarno, Jarmo, Pirjo ja Riku.
Kirsi ja Helena alkuvenyttelevät.
Kirsi ja Helena alkuvenyttelevät.
Jussilta kartat käteen: Minna, Heli, Martti, Koki, Maija ja Maaria pääsevät maastoon.
Jussilta kartat käteen: Minna, Heli, Martti, Koki, Maija ja Maaria pääsevät maastoon.

Marraskuisessa pikkupakkasessa valkaistiin neniä lauantaina (5.11.) Laitilan Leinmäellä. Vakkarastilaisiakin oli päätösrasteilla taas mukana.

Nenänvalkaisu tapahtui 26. kerran. Asiantuntijat Jyskeestä lausuivat tapahtuman olleen yhden kaikkien aikojen vaativimmista. Pääsyyllinen siihen oli ratamestari Jyrki Lammila, jonka reitit suuntautuivat tietysti hänen syntymäkuntaansa Hinnerjoelle.

25 kilometrin päämatkalla sekä myös 15 kilsalla käytettiin neljää eri karttaa. Erityisenä luontokohteena matkalla oli Iso-Hölön laaja, erämainen suo. Siinä ylitettiin paikallinen susirajakin.

Kympin kipaisijat saivat käyttöönsä kolme tasokasta karttaa, alkaen Liesjärven vuoden 1976 SM-paperista. Kympin startin osanottajat jopa kuljetettiin autolla lähtöön, josta heillä ei sitten ollutkaan edessä kuin yksi kiva taival - kotimatka Leinmäen kylätuvalle ja saunan löylyihin.

Muutama keskeyttäminen ja hylsy koettiin, mutta ainahan niitä. Onpa sitten kotona jotain selittämistä. Toki tuloksiakin saavutettiin, oikein hyviä sellaisia, sijoituksista puhumattakaan.

Tulokset rastiväliaikoineen löytyvät tapahtuman laajoilta kisasivuilta, Jyskeen nettiarkistoista! Mitäpä niitä tässä enää toistelemaan. Pääasia, että uusi peruskuntokausi on käynnistetty hyvällä kestotreenillä.

Veijo V.

Nenänvalkaisun kisasivut, virallinen osio: http://laitilanjyske.sporttisaitti.com/suunnistus/nenanvalkaisu/2016/