Kuuden mitalin viikonloppu Yläneellä

14.8.2017

D16-sarjan hopeamitalistit Peppi Vuorela, Senni Hirvonen ja Matilda Kauha
D16-sarjan hopeamitalistit Peppi Vuorela, Senni Hirvonen ja Matilda Kauha

Vakkarastilaiset saavuttivat hienosti kuusi mitalia Varsinais-Suomen kahden päivän mestaruussuunnistuksista Pöytyän Yläneeltä viikonloppuna. Pitkältä matkalta (12.8.) löytyi neljä palkintoa ja viesteistä (13.8.) kaksi palkintoa.

Suunnistukset juostiin Yläneen Raasissa, pienipiirteisissä ja näin hyvinkin vaativissa maastoissa. Rastilaisiamme oli kilpasarjoissa vauhdissa 16 edustajan verran.

Kun mukana lisäksi olivat Satakunnan suunnistajat, niin arvokilpailun tunnelma ja myös elokuun sää oli hyvä. Kilpailussa oli lähes 500 osanottajaa.

Am-hopeaa pitkällä matkalla suunnistivat Timo Helin (H50), Kirsi Laine (D55) ja Maaria Ritasalo (D65) sekä pronssia Matti Salonen (H60).

Am-viesteistä tuli D60-sarjan kultaa kolmikolle Kirsi Laine, Maaria Ritasalo ja Maija Verha. Edellä ollut Maarian Mahti hylättiin ankkuriosuudella.

Lisäksi vähintään ansaitusti D16-sarjan hopean saivat Senni Hirvonen, Matilda Kauha ja Peppi Vuorela. Siinä joukkuesuorituksessa oli sitkeyttä ja maaliin pääsy palkitsi.

Henkilökohtaisessa kilpailussa peräti kahdeksan rastilaista oli kuuden sakissa ja lisäksi vielä viestissä H60-joukkue neljäs, niin mitalimäärä olisi voinut onnekkaasti ja parhaana päivänä jopa tuplaantua.

VaRa-jäseniä oli mitaleilla muidenkin seurojen edustusasuissa. Täydelliset tulokset on julkaistu kisasivuilla, www.hiisirasti.fi

Veijo V.