Mitalivauhti jatkui SM-yörasteilla Laihialla

24.9.2017


Kultaa RaLu:n Raija, hopeaa VaRa:n Maija ja pronssia Rasti88:n Kaarina (kuvat palkintojenjaosta: Tahvo).
Kultaa RaLu:n Raija, hopeaa VaRa:n Maija ja pronssia Rasti88:n Kaarina (kuvat palkintojenjaosta: Tahvo).

Maija Verha saavutti kauden kolmannen SM-mitalinsa yörasteilla Laihialla lauantaina (23.9.). D70-sarjasta tuli nyt hopeaa 20 sekunnin erolla kärkeen.

Yösuunnistuksen Suomen mestaruuskilpailu juostiin aika erikoisissa maastoissa Laihialla. Nuukan maineen paikkakunnalta löytyi yksi hankala mäkialue ja matkaan mukaan suoperäistä tasankoa, ojia ja rajalinjoja. Mutta ei juurikaan polkuja.

VaRa:n Maija Verha johti D70-sarjaa vielä kuudennen rastin leimauksissa. Sitten tuli puolen minuutin virhe ja perään vielä puolentoista minuutin pummi viimeiseen leimaukseen. Kärki vaihtui Rauman Raija Nurmelle 20 sekunnin erolla.

Laihian Rotevanvuoren maastoissa Kari Jalava yösuunnisti H50-sarjassa 24. tilalle ja Koitto Verha H70-sarjassa 22. tilalle.

Enni Jalava (TuS) sijoittui D20-sarjassa taas palkinnoille, neljänneksi. Eroa kärkeen kolmisen minuuttia ja mitaliin vain 12 sekuntia.

Enni oli sarjan kakkosena vielä kymmenennellä rastilla. Toiseksi viimeinen rasti, kivi mitäänsanomattomassa tasamaastossa, pysytteli piilossa minuutin verran liian kauan.

VaRa-jäsen, nykyisin Vihtavuoren Pamausta edustava Tahvo Rautavuoma sijoittui H60-sarjassa 34. tilalle. Tahvo taisi olla rastien löytymiseen hiukan pettynyt, kun hän viestitti ViPa:n sijasta seurakseen "Pummin Suunta".

Laihian Lujan SM-yön kisasivuilla erityisesti reittihärveli on nyt tutustumisen arvoinen! Radoissa raakaa kompassisuunnistusta ja pienipiirteisten avokalliorinteiden kartanlukua.

Veijo V.