Suunnistusmatkailua MM-kisoihin

15.7.2019

Rasti-Raimo tyytyväisenä A-finaalipaikan tuoneen karsintakisan jälkeen.
Rasti-Raimo tyytyväisenä A-finaalipaikan tuoneen karsintakisan jälkeen.
Hiekkarantaa piisasi kisan jälkeiseen virkistäytymiseen.
Hiekkarantaa piisasi kisan jälkeiseen virkistäytymiseen.

Suunnistuksen harrastamisen voi erinomaisesti yhdistää matkailuun. Näin tekivät Rasti-Raimo Reunanen ja Matti Salonen heinäkuun toisella viikolla ja osallistuivat veteraanien MM-kisoihin (WMOC) Latvian Riiassa.

Riika sijaitsee tunnin lentomatkan päässä Turusta. Se on hyvä esimerkki siitä, että melko pienelläkin matkustamisen vaivalla voi päästä suunnistamaan melkoisesti varsinaissuomalaisista maastoista poikkeaviin suunnistusmaastoihin.

Veteraanien MM-kisamaastot sijaitsivat Riian alueen loputtoman pitkien hiekkarantojen tuntumassa. Maastot olivat kulkukelpoisuudeltaan erinomaisia, pienipiirteisiä suppamaastoja. Normaalia vauhdikkaamman etenemisen yhdistäminen tarkkuutta vaativaan suunnistukseen ei aina ollut ihan helppoa.

Vakkarastilaisittain paras kilpailullinen saavutus oli Rasti-Raimon keskimatkan H80-sarjan A-finaalin 35. sija. Viikon muissakin lajimuodoissa Raimo ylsi karsintojen kautta A-finaaleihin.

Rasti-Raimon kanssa käytimme matkanjärjestelyissä suunnistusmatkoja järjestävän yrityksen palveluja. Näitä yrityksiä toimii useampiakin. Niiden palveluja käyttämällä pääsee vähimmällä vaivannäöllä nauttimaan uusista ja erilaisista suunnistuskokemuksista.

Matti Salonen

 

WMOC-viikon tulospoimintoja:

La 6.7. Dzeguzkalns, sprintti-karsinta: M80-2 1300 m, 8 rastia, 30) Raimo Reunanen, VaRa.

Su 7.7. Vecriga, sprintti-finaali: M80A 1500 m, 11 rastia, 56) Raimo R.

Ti 9.7. Bumbukalns, metsäs.karsinta: M80-2 3570 m, 12 rastia, 13) Raimo R.; M60-4 6000 m, 16 rastia, 52) Matti Salonen VaRa.

Ke 10.7. Bumbukalns, keskimatka-finaali: M80A 2630 m, 10 rastia, 35) Raimo R.; M60C 3760 m, 15 rastia, 6) Matti S.

Pe 12.7. Garezeri, pitkämatka-finaali: M80A 4260 m, 12 rastia 64) Raimo R.; M60B 6170 m, 17 rastia 30) Matti S.